Tyhmästä päästä saa kärsiä persuus....
tai näin se ainakin minulla menee....
Tässä hieman selvitystä miksi sanonta on muuttunut moiseen muotoon.
Sain puhelun töihin, että Lumitoukola joukkueesta puuttuu yksi viestinviejä, olisinko valmis lähtemään näin yllättäen maastoon? Kisathan olivat Raahessa. Sunnuntai minulla olisi aamuvuoro, mutta sain vaihdettua sen iltavuoroon, joten lupauduin kokeilemaan vieläkö osaan hiihtosuunnistaa. Olinhan käynyt peräti kaksi kertaa hiihtämässä tälle talvelle, mutta ei se nyt haittaa, kun sprintti osuudelle pääsin ja matkana siis 3,9 kilsaa. Sehän menee sinnillä (niinhän sitä luulee...) Olihan tuo ihan mukavaa ja osasin vielä hiihtosuunnistaa, tosin pystyssä pysyminen kapeilla, jäisillä ja mutkaisilla urilla koitui kohtalokseni. En muista mikä rastinväli se oli mutta mietin reitinvalintaa... joko kapaille urilla tai sitten isoa baanaa... päädyin kapaille urille. Pieni alamäki, mutkainen ja jäinen ura.. melkein loppuun saakka pystyssä ja sitten sitä mentiin suoraan perseelleen ja en kerinnyt hidastaa kaatumista yhtään vaan läsähdin suoraan takalistoilleni hieman ehkä ristiselällekin. Kirosin kuin turkinlappalainen kävi se pikkasen kipeetä, mutta kun tiesin että perässäni oli heti muutamia joukkueta ei auttanut jäädä märisemään vaan matka jatkui. Maaliin asti selvittiin ehkä alamäkiä hieman varoen... Takalistossa jomotti, jomotti ja jomotti... päädyin käymään kisajärjestäjien ensiavussa ennen töihin menoa, joten töistäkin myöhästyin hieman. Työpäivä olikin sitten yhtä tuskaa, mutta siitä selvittiin. Tänään tilasin sitten lääkärille ajan ja sain sen vasta huomiselle, ihan vain varmistaakseni ettei tuolla persuuksissa ole mitään rikki pahemmin. Eli huomenna kuulee onko kipu vain pelkästä tärähtämisestä johtuvaa, jota kyllä toivon. Istuminen ei ole mukavaa tällä hetkellä, enkä kyykistele turhia... ;) Lohdutukseksi oli siinä kyseisessä paikassa muutama muukin kaatunut ja kaatuessani huomasin joltakin sauvankin katkenneen siihen kohtaan. Hiihtosuunnistaminen on sitten mukavaa!!! Tekevälle tapahtuu en voi muuta sanoa! Tulipahan hairahdettua taas kokeilemaan ja muistelemaan miltä tuntuu kilpailla.... vietti ei ole ilmeisesti kadonnut mihinkään...
Jeppe oli viikonlopun Ritvalla viihdyttämässä ja piristämässä ex-anoppia, joten sen kanssa en touhunnut mitään viikonloppuna. Syystä tai toisesta se näyttää nyt oksentelevan pitkin kotia ja minä siivoan perässä. Leipomuksetkin odottavat uuniin pääsyä.. tuli lämmitettyä leivinuuni sen verran kuumaksi ettei voi edes rieskoja sinne vielä laittaa...
tai näin se ainakin minulla menee....
Tässä hieman selvitystä miksi sanonta on muuttunut moiseen muotoon.
Sain puhelun töihin, että Lumitoukola joukkueesta puuttuu yksi viestinviejä, olisinko valmis lähtemään näin yllättäen maastoon? Kisathan olivat Raahessa. Sunnuntai minulla olisi aamuvuoro, mutta sain vaihdettua sen iltavuoroon, joten lupauduin kokeilemaan vieläkö osaan hiihtosuunnistaa. Olinhan käynyt peräti kaksi kertaa hiihtämässä tälle talvelle, mutta ei se nyt haittaa, kun sprintti osuudelle pääsin ja matkana siis 3,9 kilsaa. Sehän menee sinnillä (niinhän sitä luulee...) Olihan tuo ihan mukavaa ja osasin vielä hiihtosuunnistaa, tosin pystyssä pysyminen kapeilla, jäisillä ja mutkaisilla urilla koitui kohtalokseni. En muista mikä rastinväli se oli mutta mietin reitinvalintaa... joko kapaille urilla tai sitten isoa baanaa... päädyin kapaille urille. Pieni alamäki, mutkainen ja jäinen ura.. melkein loppuun saakka pystyssä ja sitten sitä mentiin suoraan perseelleen ja en kerinnyt hidastaa kaatumista yhtään vaan läsähdin suoraan takalistoilleni hieman ehkä ristiselällekin. Kirosin kuin turkinlappalainen kävi se pikkasen kipeetä, mutta kun tiesin että perässäni oli heti muutamia joukkueta ei auttanut jäädä märisemään vaan matka jatkui. Maaliin asti selvittiin ehkä alamäkiä hieman varoen... Takalistossa jomotti, jomotti ja jomotti... päädyin käymään kisajärjestäjien ensiavussa ennen töihin menoa, joten töistäkin myöhästyin hieman. Työpäivä olikin sitten yhtä tuskaa, mutta siitä selvittiin. Tänään tilasin sitten lääkärille ajan ja sain sen vasta huomiselle, ihan vain varmistaakseni ettei tuolla persuuksissa ole mitään rikki pahemmin. Eli huomenna kuulee onko kipu vain pelkästä tärähtämisestä johtuvaa, jota kyllä toivon. Istuminen ei ole mukavaa tällä hetkellä, enkä kyykistele turhia... ;) Lohdutukseksi oli siinä kyseisessä paikassa muutama muukin kaatunut ja kaatuessani huomasin joltakin sauvankin katkenneen siihen kohtaan. Hiihtosuunnistaminen on sitten mukavaa!!! Tekevälle tapahtuu en voi muuta sanoa! Tulipahan hairahdettua taas kokeilemaan ja muistelemaan miltä tuntuu kilpailla.... vietti ei ole ilmeisesti kadonnut mihinkään...
Jeppe oli viikonlopun Ritvalla viihdyttämässä ja piristämässä ex-anoppia, joten sen kanssa en touhunnut mitään viikonloppuna. Syystä tai toisesta se näyttää nyt oksentelevan pitkin kotia ja minä siivoan perässä. Leipomuksetkin odottavat uuniin pääsyä.. tuli lämmitettyä leivinuuni sen verran kuumaksi ettei voi edes rieskoja sinne vielä laittaa...
Kommentit